top of page

ARTWORK

For portfolio – Scroll down

suuri maalaus ©jenny rostain 2021

Tekniikkani syntyi kiinnostuksestani kolmiulotteisuuden mahdollisuuksia kohtaan, ja se kehittyi vuosien kokeilujen tuloksena. Maalaukseni ovat erilaisten materiaalien harmonista leikkiä, jotka yhdessä luovat teoksesta rauhoittavan ja sisustukseen yksilöllisesti sopivan elementin.

 

Tavanomaisen sisustuskäytön lisäksi maalauksiani on  hyödynnetty myös erilaisten tilojen akustisia ominaisuuksia tasaamaan. Yksittäisistä teoksista voi koostaa suurtiloihin sopivia, useamman taulun kollaaseja, jotka luovat kookkaaseen tilaan rauhoittavan, meditatiivisen elementin. Kokoelmaani kuuluvat nk. ready-to-hang -taulut, jotka ovat lyhyemmän toimitusajan teoksia. Tämän lisäksi kustomoin taulujani asiakkaitteni toiveiden mukaisesti, jolloin tutustun usein myös tilaan, johon teos on tarkoitus sijoittaa. Inspiraation lähteinäni toimivat pohjoinen luonto ja ihmissielun kauniin herkkä, mutta samalla voimakkaan resilienttinen olemus. Käytän tauluissani usein aitoa kulta- ja hopealehteä sekä joskus myös vuorikristalleja. 

Toimitan maalauksiani sovittaessa myös Suomen ulkopuolelle.

Taidetta koskevat tiedustelut voitte lähettää tästä

My three-dimensional technique was a discovery trough trial and error during many years. My paintings are a harmonious combination of different materials like lacquer, plaster, gold leaf, acrylic and oil paint on canvas. Before I begin my work, I listen carefully what my clients desire. usually like to know what kind of space the painting will be placed in. My artwork is usually customized to fit the client needs and the colors are chosen to match the individual interior. I find my inspiration from Scandinavian nature. 

I ship my paintings worldwide.

For artwork related inquiries, please contact me here

Pictured:

UP: "Folds of soul", 2021

acrylic on canvas, mixed technique, 2 m x 0,8 m

DOWN one: "Remission", 2021

acrylic and oil on canvas, mixed technique, 2 m x 1,3 m SOLD

DOWN two: "Ashore", 2021

acrylic and oil on canvas, mixed technique, 2,1 m x 1 m SOLD

© Jenny Rostain
2021_jenny_rostain_maalaus_taide_art_pai

 

 all rights reserved © jenny rostain 2021

Y-tunnus 2346849-0

bottom of page